EtCetera

Flanderin kentillä unikot huojuvat,

ristien lomassa,

rivi riviltä,

tämä maa missä makaamme;

ja taivas, missä kiurut, nuo urheat laulavat,

lentävät aseiden raastamien sydämien yllä.

Me olemme Kuolema.

Vain päivä sitten, me elimme, heittäydyimme maahan,

näimme auringonlaskun hehkun, rakastimme ja meitä

rakastettiin,

ja nyt me rähmällämme, Flanderin kentällä.

Viekää tämä riitamme: teille me vaipuvin käsin heitämme soihdun;

teidän tulee sitä ylväästi kantaa.

Jos ette usko kuten me jotka kuolimme,

emme voi nukkua, vaikka

unikkoa versovat kentät Flanderin.